Kaksplussia sun muita muksulehtiä lukiessa tulee väkisinkin vastaan viiden aukeaman artikkeleita siitä, miten voi selvitä kullanmurujensa hampaittenpesusta ilman, että koko perheeltä menee järki, hermot ja mielenterveys. Näitä artikkeleita säestää aina vähintään kaksi aukeamallista kauhutarinoita elävästä elämästä: yksi herranterttu huutaa kuin sumusireeni, toinen ei suostu avaamaan suutaan edes hohtimilla, kolmas puree ja lyö... Ilmeisesti meille on sitten siunaantunut se maailman ainoa poikkeustapaus: jos Tytär saisi vapaasti päättää ajankäytöstään, siitä kuluisi arvatenkin vähintään kolmannes hampaita tiskatessa! Ei tarvitse kuin vihjaista hammashuollosta, niin tyttö jo jyskyttää innokkaana kylppärin ovea, kiipeää pallille kuin vuorikauris ja alkaa riemusta hihkuen töihin. Mää ihmettele valla kauhiast tämmöst ja ole niinku klavul päähä lyäty!

Tai no joo, tunnustetaan: ei meilläkään ilta-ja aamutoimista ihan itkuitta selvitä -  huuto ja hammastenkiristys syntyy siitä, että joskus pitäisi lopettaakin... kun hana sulkeutuu ja harja palaa kotihyllylleen, alkaa protestilaulu josta tosin on musikaalisuus kaukana: heti mulle takaisin se hammasharja! Vastahan mä pääsin vauhtiiiiiin!!! Lisäksi, jos nyt hakemalla haetaan haittapuolia, hammasharjoja kuluu päätähuimaavaa vauhtia - neiti tuntuu tuumaavan, että jos kerran puhtaus on puoli ruokaa, niin se toinen puoli on tietysti hammasharja... Puruleluksi joutunut harjaparka on nytkin taas eläkeiässä, pitänee taas ensi kauppareissulla investoida uuteen. Saakohan niitä titaaniharjaksin...?

Kas näin se sujuu: ensin kastellaan hammasharja...

...sitten harjataan (hana pitää tietenkin sammuttaa harjauksen ajaksi, eihän nyt vettä sovi haaskata)...

...ja lopuksi pestään kädet. A vot, ja valmista tuli!