Nyt on sitten perheenpienin värvätty Valkeuden tyttäreksi: voideltu Pyhän Hengen lahjan sinetillä, täytetty toivolla ja rakkaudella, kierretty kolmesti alttaripöytä ja laulettu "Monia armorikkaita vuosia" korkealta ja kovaa! Kastetilaisuus Pyhän Nikolauksen kirkossa oli tunnelmallinen ja kaunis, niinkuin koko pikku kirkkorakennus sipulikupoleineen, ikoneineen ja tuoksuvine tuohuksineen... Pääkallokelien takia puolet ristiäisvieraista ei tosin päässyt tulemaan -täällä Ultima Thulessa virstojen ja vaarojen takana kun asumme- mutta silti tuntui pikku "tsasounamme" olevan väkeä täynnä. Itse seremonia meni kuin enkelin ajatus: päivänsankari nukkui koko toimituksen ajan eikä herännyt edes "hiustenpesuun". Että osaa jollain olla hyvät unenlahjat! :)

Ja jos täynnä oli kappeli niin samaa voi sanoa myös kahvikekkereistä kotona. Suurin haaste oli kattaa pöytä ennen toimitukseen lähtöä niin että a) kaikki mahtuu esille, b) kellään ei pala hihat kynttilänliekissä  ja c) ettei Isosisko revi pöytäliinaa kakkuineen kaikkineen lattialle ennenkuin vieraat ehtivät sisään... Mutta niinpäs vain sekin onnistui, katastrofeilta vältyttiin ja kaikilla oli nii-iin mukavaa... niille jotka eivät voineet olla paikanpäällä, kiitokset hengessämukanaolosta! Teidän lahjanne pitää oleman julki Jumalan edessä... Tässä vielä muutama välähdys pienokaisen Suuren Päivän kulusta:

Mistä alkaisin nyt tämän  kertomuksen vanhan totuuden... no vaikkapa tästä: äiti se vain hössää ja stressaa, ja esikoista ihmetyttää että miksi talon kaikki astiat ovat pöydällä... (niin ja tietysti että milloin sitä kakkua saa lopultakin maistaa???)

Pikku lukkarainen ja kanttori Lumisalmi olivat heti hyvää pataa keskenään - oli tainnut tyttö tainnut anteeksiantaa ja unhoittaa viimekertaisen kärsimysnäytelmän! (Omissa ristiäisissäänhän neito huusi kuin sumusireeni, kuten paikallaolijat yhä tärykalvoissansa tuntenevat...)

No niin, joko aletaan? Coral oli kirkossa kuin kala vedessä - ja mikäs on ollessa, kun on taivaallinen taustatuki! :D

Herranpieksut sentään: tekeekö se ristinmerkin??? Kuka senkin sille jo opetti? (Kyynikko ehkä epäilisi tytön vain leikkivän mekonnapilla, mutta sitähän ei äiti hevillä usko...)

Ja sitten ne pakolliset perhepotrerit! Pikkuista vähän jo väsyttää; kai tie oli pienelle pitkä... oli kosteat kiharat...

Isosiskolla virtaa sentään riitti vielä kotonakin. Pitihän se ilo ottaa irti, kun sai pitkästä aikaa Ukin ja Mummin kylään!

Kiitos vielä kerran kaikille! 

Tv. Avalon Sierra ja perhe