On niin hiljaista, tekis mieli kiljaista: Kulta ja Rakas ovat maalikylillä, aamuyöllä lähtivät ja tulevat illaksi kotiin. En kuitenkaan kiljaise, ettei Höpönassu herää... Outoa olla näin kahdestaan, ja oudointa on tuo jo mainittu hiljaisuus; perheenpienin vain unissansa tuhisee ja välillä maiskuttaa kun näkee oikein makiasta maidosta unta. Sielu lepää, ja silti on ihan hirviä ikävä: tulisi nyt se kello jo kahdeksan, saisi kotipesän taas elämää ja meteliä täyteen!

Tohinaa toki on riittänyt tällekin päivälle... kas kun perhe on poissa niin kyökki on kokonaan minun! Olen siis omistanut päiväni Höpönassun halittelun ohella leipomiselle ja luoville kokeiluille, jotka on parasta saada suorittaa omassa rauhassaan, ilman niskaanhengittäjiä sun muuta markkinaväkeä. (Ja lopputuloskin lienee parempi kun ei tarvitse keskeyttää vatkaamista kriittisessä vaiheessa laululeikkiäkseen Tuikituikitähtösen kuudettatoista kertaa kymmenen minuutin sisällä...) Tarkemmat horinat aiheesta ilmestyvät ajan myötä leivontablogiini, mutta pitäähän sitä täälläkin edes vähän saada elvistellä... kyökkipäivän lopputulema näytti siis jokseenkin tältä:

2080471.jpg

Ja kaikesta tuli jopa syötävää! Kyllä Muumimamma on minusta nyt ylpeä, kuten kuvastakin näette... :-)

Eikä siinä vielä kaikki. Leivontaurakkani alkoi jo eilen, pitihän pitkänmatkalaisten saada jotain hyvää eväsreppuun pakattavaksi. Se jokin oli tällä kertaa muffinsseja, joita veivasin samalla vaivalla peräti kolmea eri sortimentia. Virallinen valvoja suoritti koemaiston:

2076474.jpg

Muffinssinmaistaja työnsä ääressä... kaneliomenamuffinit miellyttivät raatia tuoksullaan, suklaamuffinssit  olivat muuten vain mainioita...

2076475.jpg

... vain yksi uupui: viipyilevä jälkimaku, ainakin päätellen tahdista jolla raati mätti tuotoksia massuun! (Onneksi tein kaksi pellillistä, jotain jäi sentään evääksikin...)