VUOSIMEEMI 

 

1. Mitä sellaista teit vuonna 2009, mitä et ollut tehnyt aikaisemmin?

Käytin mankelia, ompelin verhot, porasin reiän porakoneella (nimim. Uusavutonko? En ainakaan enää!)

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi? Aitko tehdä uusia lupauksia vuodelle 2010?

Kun ees muistais, mitä kaikkea tuli viime vuonna luvattua... ;-D Tänä vuonna en lupaa yhtään mitään! Päinvastoin: vaadin itseltäni vähemmän. Hitaammin, matalammalle, leppoisammin. Mukana menossa kulkekoon myös muumimamman motto: "kaikki hauska on hyväksi vatsalle". (Nyt varsinkin, kun siellä on Joku.)

3. Synnyttikö kukaan läheisesi vuonna 2009?

Adopotoimani ”pikkusisko”.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Ei onneksi.

5. Missä maissa kävit? Missä matkustit?

En tainnut käydä edes Norjassa. Enkä matkustanut mihinkään, paitsi mummolareissut uutenavuonna ja pääsiäisenä sekä muuttomatka Ouluun.

6. Mitä sellaista haluat vuonna 2010, jota et saanut tai kokenut vuonna 2009?

Uida meressä, käydä hiihtämässä, paistaa makkaraa nuotiolla, poimia puolukoita. Ja vois kai sitä jossakin piipahtaakin ystäviä halimassa - Kokkolassa vaikka, ja / tai Torniossa.

7. Mitkä päivämäärät vuodelta 2009 jäivät mieleen?

18.06.2009 (Iines syntyi.)

8. Mikä oli vuoden suurin saavutuksesi?

Paha sai palkkansa ja maailma pelastui :-D

9. Mikä oli vuoden suurin epäonnistuminen?

Se kun tuttipullo suli kattilaan.

10. Kärsitkö sairauksista/loukkaantumisista?

Vain heikotuksesta ja ”aamustailtaanpahoinvoinnista”.

11. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?

Dorothy. (Pukin tuoma kotiapulainen... mitä nauratte? Toki rakas rautarouvamme ansaitsee ikioman nimen! Nytkin se kyökissä tiskaa kun minä notkun netissä.)

12. Kenen käytös tai toiminta ansaitsee kehuja?

Coralin. Tänäänkin kun Avalonia itketti, Coral kipaisi leluloodalle ja toi tytölle parhaat lelunsa :-)

13. Kenen käytös tai toiminta teki sinut masentuneeksi?

Masentuneeksi? Ei kenenkään. Mutta sen tiskikoneäijän ylimielisyys pisti kyllä vihaksi. (Ilman miestä emme omistaisi Dorothya... onneksi toinen meistä piti järjen kädessä!) 

14. Mihin suurin osa rahoistasi meni?

Hyvään tarkoitukseen :-)

15. Mistä olit innoissasi?

Uudesta kodistamme! Vauvauutisesta!!

16. Mikä laulu tulee muistuttamaan vuodesta 2009?

Twinkle twinkle little star.

 

17. Verrattuna tähän aikaan vuosi sitten, oletko nyt…

a) onnellisempi vai surullisempi

Onnellisempi.

b) lihavampi vai laihempi

+ 5 kiloa ja vauva masussa J

c) rikkaampi vai köyhempi

Enpä juuri kumpaakaan, tosin elintaso on muutaman isomman sjoituksen myötä kohentunut kummasti.

18. Miten vietät tai vietit joulun?

Onnellisesti: kotona perheen parissa.

19. Rakastuitko vuonna 2009?

Omaani pari kertaa uudestaan :-)

20. Montako yhden illan juttua sinulla oli?

Ei yhtään. (Yksi 365 illan juttu on mielestäni ihan tarpeeksi yhdelle vuodelle :-D)

21. Mikä oli lempi-tv-ohjelmasi?

Ei mikään. (En katso tv:tä, kun sitä ei meillä ole. Lempiradiokanavani sen sijaan on NRK P1.)

22. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut vuosi sitten?

En.

23. Paras lukemasi kirja/sarjakuva vuonna 2009?

Tove Janssonin Muumipeikko ja Kultainen Häntä.

24. Vuoden paras musiikkilöytösi?

Jouluradio.

25. Mitä halusit ja sait?

Halusin tulla raskaaksi. Ja tulin.

26. Mitä halusit mutta et saanut?

Käydä lastenelokuvafestareilla. (Olivat täällä Oulussa... niin lähellä mutta silti niin kaukana! Ainut kerta kun harmitti, että iltaisin ei bussit kulje.)

27. Suosikkielokuvasi vuonna 2009?

Tuulen Laakson Nausicaä. Ihana, viisas animaatio jonka päähenkilö kolahti ja kovaa.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi? Paljonko täytit?

Syntymäpäivänäni juhlin tyttären synttäreitä :-D Omaan tiimalasiin taisi tulla... ööh... (*raivopäistä* räknäämistä..*) 34?

29. Mitkä asiat pitivät sinut järjissäsi?

Mies ja tyttäret.

30. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?

Barack Obamasta.

31. Mikä poliittinen tapahtuma herätti eniten tunteita?

Öh? Ai niin, kotihoidontuen Oulu-lisän leikkaaminen.

32. Ketä kaipasit?

Mummilaakson väkeä ja Isä Constantinea.

33. Kuka oli kivoin uusi tuttavuus?

Irja L.

34. Kerro arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2009?

”Älä viipyen menneen rauniolla nykyhetkeä häädä… suo jääneen jäädä”… og samma på engelsk: ”never let your past ruin your present”.

Onnellista uutta vuotta kaikille! Olkaa avoimia elämälle, antakaa sen yllättää. Ja ennenkaikkea: älkää murehtiko. Tämänpäivän voitetut ovat huomispäivän voittajia / ja "ei koskaan" on vielä tänään. (Bertolt Brecht)